Tarina kertoo 15 vuotiaasta Dana tytöstä jonka perhe kärvistelee toimeentulon rajamailla. Dana alkaa toteuttamaan unelmiaan kerätäkseen itselleen varaa opiskeluun ja muuttoon toiselle paikkakunnalle. Tarinan varrella tyttö kehittyy huipputanssijaksi ja löytää viimein itsensä sekä täydellisen pojan jonka kanssa jakaa elämänkatsomuksensa, mutta ovatko unelmat hänelle liian suuria...

 

Mä heräsin hyytävään kylmyyteen joka tuntui ruumiini joka kolkassa. Patteri oli mennyt ilmeisesti rikki ja hengitykseni mukana ilmaan lankesi höyryä. Isä, Markus, Äiti Eeva ja pikkusiskoni Adelei nukkuivat vielä rauhallisesti. Nousin patjaltani ja kävelin jääkaapille. Ruokavarastot olivat taas kerran vähäiset. Voita, maitoa, jugurttia ja kananmunia, ei muuta. Meillä ei ole ikinä varaa edes ruokaan. Voitelin itselleni leivän ja paistoin kananmunan pienellä hellallamme. Hella lämmitti pientä huonetta hieman. Huonetta jossa me kaikki nukuimme. Meidän perhe on aina ollut normaalia keskitasoa alempana, koska kumpikaan vanhemmistani ei käy töissä. Isällä on kyllä joskus jotain pikkuduuneja, mutta nyky-yhteiskunnasta on kuulema hankala löytää sopivaa työpaikkaa, jos peruskoulun päättötodistus on täynnä vitosia. Äiti oli ennen töissä, tosin siivoojana. Hän kuitenkin joutui lopettamaan odottaessaan Adeleitä ja nyt hän on raskaana taas, joten töihinpaluu ei näytä onnistuvan. Isä on huolissaan miten asiat kääntyy kun kolmas lapsi ilmestyy kuvioihin. Kotimme on nytkin jo ahdas, asumme nimittäin autotallissa. Vuokrasimme tämän Hunbergin pariskunnalta puolitoistavuotta sitten, en oikein tiedä onko autotallissa asuminen laillista, mutta täällä olemme majailleet jo yli vuoden. Meillä on lattalla neljä patjaa, joilla koko perhe nukkuu. Mun patja on nurkassa, patterin vieressä. Meillä on myös pieni hella, jääkaappi sekä jonkin sortin keittiötaso jonka alla on kaapisto jossa säilytämme kuivia ruoka-aineita ja astioita. Huoneen takanurkassa on verho, jonka takana on vessanpytty sekä pienimuotoinen huuhteluallas. Pöntön asentaminen oli vaivalloinen urakka, eikä se nytkään toimi kunnolla. Saamme käyttää Hunbergin pariskunnan suihkua joka tiistai, torstai ja viikonloppuisin heidän ollessa kotona. Hunbergit ovat muutenkin meille todella ystävällisiä ja äiti on rouva Martta Hunbergin paras ystävä ja naapuri, jos autotallinväkeä naapureiksi voi kutsua. Meitä ei nimittäin koskaan kutsuta naapuruston hallituksen kokouksiin sun muihin, mutta ketään ei haittaa olemassaolomme. Hunbergit tarjoavat meille sillointällöin aterian tai kutsuvat teelle. Olemme pääseet heidän mukaansa kerran matkoillekkin. Yövyimme eräässä laskettelukeskuksessa ja minä pääsin ihan hotelliin. Adelei oli silloin kovin pieni, vaikka emme silloin vielä asuneetkaan autotallissa Hunbergit olivat tuttaviamme. Autotalli asumisen lisäksi olemme majailleet tuttujen nurkissa, rappukäytävissä sekä köyhien yömajoilla ja kerran omistimme vähän aikaa tukiasunnon, kunnes joku narkkari riisti sen meiltä. Olenpa viettänyt yöni kerran paperinkeräysroskiksessakin, ja sitä yötä en takuulla unohda. Perheeni on aina ollut köyhä, mutta rakkautta ja huolenpitoa on riittänyt. Koulussa mua niin ärsyttää tyypit jotka kerskailevat kalliilla meikeillään ja isän ostamilla skoottereilla, sitten ne katsovat halveksien mua ja mun vanhoja vaatteita. Olen mä vaatteita joutunut varastamaankin, sekä meikkejä näyttääkseni coolilta. Vanhemmat eivät välitä jos sillointällöin pihistän paidan isoilta vaateketjuilta jotka vievät meidän viimeisetkin rahamme, mutta varoittelevat aina ettei varastamista saa ottaa tavaksi, siihen on turvauduttava vain jos muuta vaihtoehtoa ei ole. 

Kun olin syönyt aamupalan ja pukenut päälleni kello oli jo niin paljon että päätin lähteä kouluun. Otin oven edestä varastetun pyöräni ja lähdin polkemaan sateen kastelemaa tietä pitkin. Matkan varrella pysähdyin parhaan ystäväni Saran talolla. Soitin ovikelloa ja pian Saran pikkuveli Tommi tuli avaamaan. "Sara on yläkerrassa, se tulee ihan kohta" Tommi kimitti ja katosi sitten leikkeihinsä. Katsoin jälleenkerran ihailevasti Saran perheen suurta eteistä ja takana avautuvaa hienosti sisustettua olohuonetta. Takassa paloi tuli ja valtavan isosta taulutelevisiosta pyöri parhaillaan kahdeksan uutiset. Saran perhe on niin rikas. Portaiden kultainen kaide kiertyi ylellisesti ja katosi yläkertaan. Niillä on poreallaskin, sekä kahdeksan makuuhuonetta! Eivät ne edes tarvitsisi niin paljoa, perheellä on vain neljä lasta. Mutta Sara on sanonut että yksi huone on vierashuone, yksi televisiohuone, yksi lasten leikkihuone ja viimeistä he käyttävät varastona. Lisäksi niillä on kaksi autoa ja toisen auton katon saa nappia painamalla coolisti pois niin että auto muuttuu avoautoksi. Saralla on myös skootteri, mutta hän ei käytä sitä usein, hänen mielestään se on turhaa koska koulumatka on vain kilometrin ja kaupungille pääsee taksilla tai bussilla. Mulla ei varmaan ikinä olisi varaa taksiin, mutta Sata on maksanut minun matkani aika monesti. Sara saa viikkorahaa 200 euroa kuussa, lisäksi hänen äitinsä ostaa hänelle vaatteita ja muuta mitä hän haluaakaan. En oikein tiedä miksi olen Saran kaveri, hän ei ole sellainen snobi niinkuin muut meidän koulun varakkaat pissikset. Sara on ystävällinen ja hyväsydämminen, hän lainaa minulle monesti rahaa ja sanoo ettei mun tarvitse maksaa takasin, lisäksi se on auttanut mua monesti ja Sara on ainoa ihminen joka tietää millaista meillä kotona on, ainoa joka edes tietää että asun autotallissa. Muut kai luulevat että asun jossain keskiluokkaisessa kerrostaloasunnossa ja aina kun joku kysyy missä meidän koti on sanon että kaukana. Todellisuudessa matkaa on vain kilometri.

Kuulin ryminää portaista, Sara oli viimeinkin valmis. "Moi Dana!" Sara huikkas ja halas mua. "Mennään äkkiä, ennen kuin myöhästytään... tai no me taidettiin myöhästyä jo..." Sara selitti laittaessaan kenkiä, hän ei ikinä pysy aikataulussa! Kiiruhdettiin kouluun ja koputettiin luokan 236 oveen. Vihainen opettaja tuli avaamaan. "Missäs tytöt ovat olleet viimeiset kymmenen minuuttia?" "Anteeksi Rouva Mikkonen, me tuota..." "Saran pyörästä puhkesi rengas!" minä tokaisin. "Niin puhkesi viimeviikollakin ja sitä edellisellä viikolla sinun... menkääpä nyt istumaan ja ottakaa historian kirjat esille." Käveltiin hiljaa paikoillemme ja luokan pojat nauroivat, me ollaan luokan myöhästelijät. Tunnilla selitettiin vain sodista ja muusta turhasta, mä kuunelin koko tunnin musiikkia mp3:sesta jonka sain Saralta joululahjaksi. Tunnin päätyttyä käytiin ostamassa kahvit lukion kahviautomaatista Jennin, Leenan, Meerin ja Saran kanssa, sara maksoi minunkin kahvini. Välitunti hujahti nopeasti tutuille kasvoille jutellessa. Vaihdoimme viikonlopun kuulumisia ja kaikki tuntuivat vihaavan maanantaita, syksyä ja sadetta. Seuraava tunti olisi ollut biologiaa, mutta kouluun tuli esitteliä kertomaan erilaisista lukiovaihtoehdoista. "Lukiovalintalaput on tuotava viimeistään kuun loppuun mennessä. Pääsette tutustumaan kolmeen haluamaanne kouluun kahden päivän aikana, tai kahteen kouluun, mikäli valitsette jonkun kaupungin ulkopuolella olevista vaihtoehdoista. Kyydin kyseiselle koululle saatte järjestää itse. Tässä esittelen teille muutaman koulun listastamme. Ketomäen matematiikkapainotteinen lukio sijaitsee kaupungin keskustan eliittialueella, keskiarvoraja 9.0, Liisankankaan biologia ja liikuntapainotteinen lukio, keskiarvoraja 8.2, Tarhamäen fysiikka- kemia painotteinen lukio, keskiarvoraja 7.7... Witterlahden taidelukio, sijaitsee 40 kilometriä kaupungin ulkopuolella, erittäin arvostettu taidepainotteinen lukio jossa voit opiskella esimerkiksi laulu taikka musiikki tai tanssi ja teatterikursseja. Tanssiopettajat ovat erityisesti maamme kuuluja ja erittäin arvostettuja ammatissaan. Keskiarvoraja on 8.5... Enenpää en kuullutkaan, olin nimittäin niin keskittynyt unelmoimaan... Minä, tanssilava ja yksi spottivalo. Tanssisin koko sydämmestäni suurelle yleisölle, tekisin voltteja... olisin tosi hyvä ja kaikki hurraisivat, Sara olisi yleisössä kannustamassa mua. Mulla on tapana mennä usein koulun jälkeen sillan alle, siellä on paikka josta melkein kukaan ei tiedä, vaikkakin seinä on täynnä graffiteja. Päivisin siellä ei kuitenkaan ole ketään ja siellä minä harjoittelen omia street dance kuvioitani. Pyrin mukaan kaupungin katutanssijengiin 400 Pirates. Siinä on kaikenmaalaisia tanssijoita ja ne on tosi... hyviä. Monet ovat huonoista oloista ja muutenkin köyhiä joten sopisin hyvin mukaan. Olen nähnyt heidät harjoittelemassa teatterin takana ja kerran niillä oli show torilla. Monet tulivat katsomaan ja kannustamaan. Ryhmän johtaja on supersöpö thaimaalainen Dean. Thaimaalaiseksi hän on melko pitkä, mutta se johtuu varmaan siitä että hän on kasvanut melkein koko ikänsä suomessa ja täällä elintaso on hieman parempi. Hänellä on ruskeat silmät ja söpösti pörröttävät tummat hiukset... sekä aivan mahtavat vatsalihakset! Olen nähnyt hänet monesti kavereidensa kanssa ja kerran hän katsoi minuun päin ruskeilla tähtisilmilään ja hymyili niin suloisesti että sydämmeni oli sulaa vahaa... Hän on 16 vuotias ja asuu toisella puolella kaupunkia, jos pääsisin tanssiporukkaan voisin tanssimisien lisäksi ehkä..."Dana, Dana, Danaaaa!" Havahduin opettajan huutoon. Olin ilmeisesti torkahtanut ja loput tunnista olivat jääneet multa ihan sivuun. Se ei kuitenkaan haitannut sillä tiesin jo mihin kouluun pyrkisin. "Dana, millaisia suunnitelmia sinulla on tulevaisuuden varalta?" opettaja kysyi huvittuneen näköisenä havahtumisestani. Luokan pojat tirskuivat jälleen. "Ööö...tuota...Mä pyrin siihen taidekouluun..." Sopersin. " "Vai Witterlahteen, no sitten sinun pitää kyllä parantaa arvosanojasi huomattavasti! Voisit aloittaa siitä että olisit hereillä oppitunneilla." Opettaja tokaisi.

Tunnin loputtua sain kuulla ivailuja torkahduksestani. Ruokavälitunnalla Samu ja Make pyysivät mua, Saraa ja Jessicaa ostarille kanssaan. Häivyttiin vaivihkaa ruokalan takaovesta. Samu, Sara, Jessi ja Make sytyttivät tupakit, mutta mä kieltäydyin. En ole polttanut puoleen vuoteen yhtään, koska se ei ole hyväksi kunnolleni jos pyrin 400 Piratesiin. Käveltiin aliskan läpi, liikennevaloista ja pian olimmekin ostarin pihalla. Miedän naapuruston ostari on melko vaatimaton mutta siellä kaikki "coolit" tyypit hengaa ruokiksella ja joskus iltaisin. En oikein tiedä miten mäkin kuulun siihen sakkiin, kai koska Sara kuuluu, ja kaikki pojat kuolaavat hänen peräänsä. Saralla on vaaleat pitkät hiukset jotka kihartuvat hieman, pitkät sääret ja hän on melko hoikka... niin ja ennen kaikkea - hänellä on isot tissit. Mä olen lyhyt ja heiveröinen lauta, mulla on mustanruskeat hiukset ja vihreät silmät. En ole rikas enkä omista hienoja vaatteita. Saralla taas on jopa oma vaatehuone! Poikien silmissä olen varmaan vain joku pikkuinen rääpäle joka sattuu olemaan Saran frendi, mutta mulla on kyllä huumorintajua, yritän korvata sillä rumahkon olemukseni ja köyhyyteni. Samu ja Make kävivät ostamassa energiajuomat ja sitten palattiin takaisin koululle. Olimme juuri livahtaneet ruokalan takaovesta vaivihkaa sisälle kun tälläkertaa todella vihainen historianopettaja yllätti meidät. "Missäs sitä ollaan oltu!?" Hän kysyi tiukkaan sävyyn. "Tuota... Me etsittiin Jessican hanskaa..." Samu sanoi hiljaa. "Joo... Löytyi!" Jessi huudahti. "Tulkaapas nyt minun perässäni rehtorin kanslijaan... haiskahdatte tupakalle ja eikö meidän koulussa ole energiajuomakieltokin!" Mikkonen tuhahti ja otti juomat pojilta pois. Rehtori istui jälleen kerran suuren, papereita täynnä olevan työpöytänsä ääressä keskittyneenä omiin asioihinsa kun Mikkonen talutti meidät kanslijaan. "Jaahas, taas meidän vakioporukka... Sama meno oli viime viikolla, ettekö et lapsukaiset ikinä opi?" "Tässä energiajuomat jotka takavarikoin pojilta." Rouva Mikkonen sanoi ja poistui vähin äänin mulkaisten meitä vielä kerran vihaisesti. Rehtori Järventölä otti toisen energiajuoman lähemmäs ja höpääsi siitä ison kulauksen. "Hei! Toi on mun!" Make huudahti. "Anteeksi, suutani kuivaa. Istukaa." Pitkän ja piinallisen puhuttelun jälkeen saimme tunnin jälki-istuntoa. Eipä se minua haitannut, kotiinkaan ei ollut kiire.  

Jälki-istunto oli pitkä ja uuvuttava ja koko ajan vilkuiltiin toisiamme ja sitten opettajaa joka näytti ihan kuolleelta kalalta ja olimme revetä nauruun. Kun pääsin lähtemään saatoin ensin Saran ja sitten kiiruhdin noin puolen kilsan päähän sillan alle, laitoin kännykkäni musiikit täysille ja tanssin. Tanssin niin kauan että olin hiestä läpimärkä - ja onnellinen. Tanssin avulla saan aina purkaa liikaa stressiä sun muuta paskaa mitä niskaani kaadetaan. Lähdin iloisena tunnin treenin päätteeksi kotiin ja ajattelin ettei kukaan ollut näkemässä... Niinhän minä luulin...

Kotona lämpötila oli nyt jokseenkin siedettävä, isä oli saanut patterin korjattua. Äiti keitti hernessoppaa hellan ääressä ja Adelei teki läksyjään, se on vasta tokaluokalla joten niiden tehtävät ovat aika paljon helpompia kuin meidän. Syvennyin itsekkin hetkeksi koulukirjojen pariin kunnes huomasin etten tajua matematiikasta pätkääkään, saatikka kemiasta... Heitin kirjat suosiossa syrjään ja samassa äiti pyysi kaikki pienen pöydän ääreen syömään juuri valmistettua keittoa. Mä en erityisesti tykkää hernekeitosta, mutta seon halpaa ruokaa, eikä muutakaan ollut tarjolla. Kun olin syönyt lähdin ulos. Pyöräilin muutaman kilometrin matkan keskustaan ja kävin puolen tunnin ajan käyttämässä kirjaston ilmaista nettiä, koska meillä ei ole edes tietokonetta kotona. Katselin samalla ikkunasta kirjaston takana harjoittelevaa 400 Piratesia. Dean näytti seksikkäältä lököttävissä farkuissaan ja ruskeassa svetarissa jonka alla oli pelkkä t-paita. Päässään hänellä oli cappi. Katselin Piratesejen täydellisen sulavia liikkeitä, hyppyjä ja voltteja... Minä olin vielä pitkän matkan päässä heistä, mutta joku päivä kuuluisin joukkoon... "Neiti, anteeksi, teidän vuoronne on päättynyt." Havahduin kirjastoneidin ääneen. "Hyvä on..." Minä sanoin ja nousin tuolilta. Loin vielä pitkän silmäyksen ulkona tanssivaan jengiin ennen kuin kävelin portaat alas ja astuin ovesta ulos raikkaaseen sateenjälkeiseen syysilmaan. Tuuli oli kova, eikä verkkatakki pitänyt viimaa. Otin pyöräni ja kurvasin tielle. Ajoin takaisin naapurustoomme ja päätin poiketa ostarilla katsomassa mikä meininki. Sara, Eeva, Max, Make, Samu, Anna, Jani ja Risto istuivat kioskin edessä tupakilla. Liityin seuraan mutta kieltäydyin kun Jani tarjosi mulle pätkiä Smartin punaisesta. Pyörittiin ostarilla pari tuntia tekemättä oikeastaan paljon mitään. Pojat potkivat katulamppuja hajalle ja joku vanha ukko tuli valittamaan, kävimme ranskalaisilla läheisellä grillillä ja hörpimme energiajuomia kioskin nurkalla. Loppuillasta menin vielä Saralle, istuimme Saran huoneessa tietokoneella ja juttelimme Ristolle, jonka kanssa Saralla oli ollut juttua jo kahden viikon ajan. Yhdentoista aikaan illalla menin kotiin ja tein loput läksyni. Adelei oli jo nukkumassa ja isä lueskeli lehteä nojatuolissa, äiti oli kuulema Hunbergeillä käymässä. Juuri kun olin menossa nukkumaan äiti tuli kotiin ja Adeleikin heräsi suuren autotallinoven ryminään. "Tänne kyllä pitäisi hankkia jonkin sortin takaovi..." Isä sanoi. Minä painoin pääni tyynyyn ja tekstasin vielä jonkin aikaa Saralle, kunnes kännykkäni ilmoitti saldorajani lähestyvän lujaa vauhtia loppuaan. Pian sen jälkeen nukahdin.  

Aamulla heräsin ja nousin vastahakoisesti ylös. Saatuani kaiken valmiiksi avasin suuren autotallin oven ja tunsin kylmän syysilman puhaltavan niskaani, värähdin vilusta. Noudin Saran mukaan matkalta ja kerrankin emme olleet myöhässä. Ennen ensimmäisen tunnin alkua kaikki lähettelivät toisilleen jotain ihmeellisiä tekstiviestejä ja naureskelivat. Kukaan ei kuitenkaan tullut kertomaan meille mistä oli kyse. "Hei, mitä te katsotte?" Sara kysyi Ennalta ja Amandalta, meidän koulun pahimmilta snobipissiksiltä jotka katselivat jotain Ennan iPhonesta ja nauroivat. "Ei mitään, sun idioottikaveris peeloilua vaan katellaan, tsekkaa tää video!" Enna ei ilmeisesti huomannut että mäkin olin vieressä. Hän käänsi puhelimen näyttöä ja näytti videota jossa minä tanssin streettiä sillan alla, joku oli ilmeisesti kuvannut salaa ja levitti sitä parasta aikaa koko koululle! "Voi eiiiii!!!" Mä kiljaisin ja juoksin äkkiä vessaan. Kuinka moni ihminen tiesi? Kuka videon oli kuvannut? Sydämmeni jyskytti tuhatta ja sataa. En poistunut vessasta ennen kuin Sara lähetti viestin että meillä oli alkanut tunti. Käytävä oli onneksi ehtinyt tyhjetä oppilaista. Laahustin luokkaan ilman minkään sortin kiirettä. Luokassa kaikki mulkoilivat muhun päin ja Sara oli ainoa joka suostui tekemään kanssani parityötä. Kaikki olivat ilmeisesti nähneet viedon. "Se videohan oli just hyvä." Sara sanoi kun istuimme pulpettien ääressä "tekemässä ruotsin sanallista tehtävää". "Eihän! Se oli kauhee, ja nyt koko koulu tietää siitä ja sitä levitetään koko ajan!" "Mikset sä oo kertonu et osaat tanssia noin hyvin?" "No... En ole viitsinyt." "Sustahan voi tulla vaikka mikä stara ku vaan harjoittelet, älä välitä noist muista, kyllä ne kohta sen unohtaa." Sara totesi rohkaisevasti, mutta oli tälläkertaa väärässä. Käytävällä kaikki mulkoilivat mua ja jotkut huutelivat perään, kukaan ei pyytänyt mua välitunnilla ostarille ja ruokalassa sain tyytyä vain Saran seuraan.

Pitkän ja tuskallisen koulupäivän jälkeen menin suoraa kirjastoon. Pelkäsin mennä sillan alle harjoittelemaan, jos joku taas olisi väijymässä. Kun olin noin puolimatkassa kirjastoon alkoi kauhea rankkasade, tihkuttanut oli koko ajan, mutta nyt sain polkea tosissani liukkaalla tiellä. Vaatteeni kastuivat läpimäriksi hetkessä. Kun pääsin kirjastoon kävelin portaat yläkertaan jättäen jälkeeni kuraiset jalanjäljet. Istahdin taas tietokoneen ääreen, mä en ole niitä ihmisiä jotka pänttäävät paksuja kirjoja päivät pitkät. Katujengi ei ollut harjoittelemassa, todennäköisesti rankkasateesta johtuen. Avasin facebookin ja kauhistuin näkemääni. Joku oli linkittänyt etusivulle videoni ja ainaki 50 ihmistä tykkäsi! Kommenntejakin oli kiitettävästi, mutta en edes vaivautunut katsomaan niitä - mitäpä se hyödyttäisi. Kun tietokoneaikani oli päättynyt kiertelin vielä hyllyjen välissä, ihan vain huvin vuoksi. Ulkona raivoava kaatosade ja ukkonen eivät innostaneet pyöräilemään. Olin ihan ajatuksissani ja kuuntelin musiikkia täysillä toivoen että se veisi minut kauas pois, parempaan paikkaan... "Varo vähän!" kuulin yhtäkkiä edestäni ja samalla lensin komeassa kaaressa siivoojan kärryyn kompastuneena lattialle. Polveen sattui, mutta muuten olin kunnossa. Siivooja pyyhälsi kärryineen pois kysymättä edes sattuiko minuun. Samassa huomasin hyllyn välissä kirjan joka saattaisi kiinnostaa minua, Katutanssin huipulle. Otin kirjan käteeni ja jäin selaamaan sitä. Kirjassa oli kuvia kuuluisista hiphop ja street tanssijoista sekä erilaisista muuveista. Päätin lainata kirjan ja tarkastella sitä enemmän kotona. Kirjastokorttini sattui olemaan hupparin taskussa.

Astuin ulos pienemmästä ovesta joka johti kirjaston taakse katoksen alle. Ukkonen raivosi edelleen enkä jaksanut lähteä polkemaan vielä. Istahdin kovalle kivetykselle seinän viereen ja aloin selata kappaleita mp3:sestani. Yhtäkkiä vierestäni kuului ääni: "Hei, mä oon nähny sut jossain..." Käännyin katsomaan ja edessäni seisoi sateesta läpimärkä Dean. "Moi..." Sopersin ihmettyneenä. "Kuka sä oot?" Dean kysyi ja istahti noin metrin päähän minusta. "Tuota... Mä oon Dana." vastasin. "Okei, Dana. Miten menee?" Dean heitti, se oli tosi puhelias vaikka mä olin ihan tuntematon. "No ei kovin hyvin..." "Kui?" "Ei mitään... Musta vaan levitetään yhtä noloo tanssivideoo netissä..." vastasin hiljaa mumisten. "Ai sä oot se tyyppi! Mun kaveri näytti sen videon YouTubesta." Dean vastasi käsittämättä ilmeisesti että juttu ei ollut minun mielestäni yhtään hauska. "Mitä!? Onko se jo YouTubessakin?? Voi ei!" Minä parkaisin. "Musta sä oot hyvä! Hei, tuu joskus mukaan kun mä ja mun kaverit harjoitellaan... Mäkin kato tanssin streettii." "No tuota... Voinhan mä tullakkin." Vastasin ja yritin kaikin voimin peittää innostukseni. "Me harjoitellaan täällä perjantaina iltapäivällä. Tuu silloin." Dean sanoi. En tiedä kuka videon oli kuvannut mutta sisimmässäni kiitin häntä, pääsin tutustumaan 400 Piratesiin!!  

Istuimme vielä jonkin aikaa Deanin kanssa teatterin takana heittäen pientä small talkia, kunnes sade viimein lakkasi ja molemmat katosimmen teillemme. Poljin kotiin innoissani ja täynnä energiaa. Dean on niiiiin ihana! Ajattelin. Kotona äiti oli tehnyt kaurapuuroa illalliseksi. Vihaan sitä vielä enemmän kuin hernekeittoa, mutta tälläkertaa söin mainiolla ruokahalulla. Olin nimittäin niin innoissani perjantaista. Illalla selailin vielä tanssikirjaa. Ostarille en ainakaan olisi uskaltanut lähteä. Olin melko uupunut kaikesta päivän koettelemuksista ja menin nukkumaan melko aikaisin. Unessani näin pojan, en tiedä kuka hän oli, mutta me kävelimme yhdessä torisataman laituria pitkin, minun piti lähteä kotiin ja kun olin jo kääntynyt hänestä poispäin poika tarttui minua takaapäin ja suuteli pitkään...

"Ylös unikeko! Sä myöhästyt kohta!" Heräsin Adelein huutoon. "Tuota... Mulla taitaa olla vähän lämpöö ja päätäkin särkee, äiti voinko mä jäädä kotiin täksi päiväksi?" Voikersin. "No jää vain, mutta ulos ei sitten lähdetä, onko selvä?" "Juujuu..." Huikkasin ja jatkoin uniani. En minä oikeasti sairas ollut, en vain halunnut mennä kouluun katsomaan sitä mekkalaa. Odotin että vanhemmat lähtivät töihin ja Adelei kouluun ja sitten otin esille kirjastosta lainaamani opuksen ja aloin opetella kuvioita. Harjoittelin monta tuntia hörpäten välillä vettä. Halusin olla mahdollisimman taitava perjantaina. "Eteen, hyppy, alas... Yy, kaa, koo, nee, vii, kuu, see, kasi!" Hypähdin ja pääni oli osua lamppuun. "Mitä sä siellä riehut?" Kuului ääni ulkoa, Adelei oli tullut kotiin koulusta ja raotti parhaillaan suurta autotallinovea. "En mitään." Vastasin ja menin patjalleni makuulle yrittäen näyttää mahdollisimman sairaalta. Adelei oli onneksi kotona vain vähän aikaa ja katosi sitten kaverille, joten sain lisää harjoitteluaikaa.  Viiden aikaan iltapäivällä äiti tuli asioiltaan (todellisuudessa hän oli vain ollut koko päivän Hunbergeilla). Luin tanssikirjan loppuun ja tein perheelle ruokaa. Adelei kutsui kaverinsa meille kylään ja tyttö selvästi järkyttyi asumuksestamme. "Ethän sitten kerro kellekkään että me asutaan näin, sä olet ainut joka tietää." Adelei sanoi kaverilleen. "En." Tyttö sanoi kylmän värisevästi mutta tottui tunnelmaan pian. Mä tekstailin Saralle ja kuuntelin musiikkia kun en muutakaan tekemistä keksinyt, läksytkään eivät jaksaneet pahemmin kiinnostaa, vaikka minun pitäisi nostaa numeroitani roimasti jos pyrkisin Witterlahteen.

Havahduin kun autotallin ovi aukesi rämisten ja Adelei kavereineen katosivat sateeseen. Keitin itselleni teetä ja samalla huomasin kellon olevan jo puoli yhdeksän illalla, olin ilmeisesti torkkunut melko kauan. Laitoin kengät jalkaani ja kipitin nopeasti toiselle puolelle pihaa Hunbergejen ovelle ja painoin ovikellonappulaa. Rouva Hunberg tuli avaamaan kylpytakki yllään ja hän oli ilmeisesti asettumassa yöpuulle. "Anteeksi, mutta saisinko lainata suihkua?" "Hyvänen aika, kellohan on jo vaikka mitä, eikä nyt ole edes torstai." Rouva Hunberg sanoi aina yhtä hyväntahtoisella äänellään. "Tiedän, mutta olen tosi likainen, koska olen urheillut tänään ja huomenna on koulupäivä." Minä intin. "No hyvä on, kipaise hakemassa pyyhkeesi ja muu tarvittava ja käy pikaisessa suihkussa." "Kiitos!" Minä sanoin ja juoksin kotiin hakemaan pyyhkeeni ja pyjamani.  

Aamulla pakotin itseni nousemaan sängystä ylös vaikka joka paikkaa kolotti. Adelei oli lainannut pyörääni joten jouduin kävelemään. Raahauduin kouluun laahustavin askelin jaksamatta edes hakea Saraa mukaani matkalta, myöhästyköön. Koulussa huomasin että videoni oli alkanut saada kannatusta ja jotkut tulivat avoimesti jopa kehumaan tanssiani. Silti sain yhä joitakin karttavia katseita. Ruokavälitunnilla söin jälleenkerran Saran kanssa, mutta tälläkertaa Jessica uskaltautui liittymään joukkoomme loppuvälkästä. Ostarille emme kuitenkaan lähteneet, eikä kukaan meitä sinne pyytänytkään. Tunneilla olin kerrankin suhteellisen hiljaa ja jopa kuuntelin mitä opettja yritti epätoivoisesti luokan edessä toitottaa. Päivä oli hieman ahdistava, mutta paljon parempi kuin tiistai. Koulu loppui onneksi jo kahdelta ja menin suoraa tietä kotiin. Sara tuli meille vähäksi aikaa, mutta sitten Risto soitti sille ja sen täytyi lähteä. Sara ja Risto muuten seurustelee nykyään. Minä vain en tunnu kelpaavan kellekkään, silti iloitsen Saran puolesta. Odotin jo huomista sormet syyhyten ja kertailin vielä joitain askelkuvioita. Kun Adelei tuli sain pyöräni takaisin ja hurautin keskustaan kirjastoon ja palautin aikaisemmin lainaamani tanssikirjan. Toivoin näkeväni edes vilahduksen Deanista, mutta ulkona teatterin takana ei taaskaan ollut ketään harjoittelemassa. Avasin facebookin kädet täristen ja miettien mitä lokaa niskaani nyt oltaisiin kaatamassa. Yllätyin kuitenkin positiivisesti kun viimein uskaltauduin lukemaan videolleni omistetut kommentit. Osa oli edelleenkin säälittäviä ja ivaavia mutta aika monessa kommentissa tanssitaitoani myös aidosti kehuttiin. En silti hypännyt kattoon riemusta, koko koulu varmaan tiesi tätä nykyä harrastuksestani ja minun olisi etsittävä uusi harjoittelupaikka. Lähdin kirjastolta kun aikani oli käynyt umpeen ja kävin keskustassa ostamassa itselleni croisantin. Rotuaarilla näin Amandan ja Ennan ja he tuijottivat minua kuin mielipuolta. Oloni oli vähintäänkin sekava. Kun tulin tuttuun risteykseen meinasin jo kääntyä ostarille päin, mutta lopulta kuitenkin päädyin menemään kotiin. Enhän olisi ikinä voinut tietää millä lailla "ostarijengi" suhtautuisi minuun nyt. Kotona oli jälleenkerran niin tylsää että tapoin aikaa jopa läksyihin. Illalla rouva Hunberg tuli vielä poikkeamaan meillä tuoden mukanaan lämmintä kaakaota kermavaahdon kera sekä itseleivottua pullaa. Äiti ja Martta juttelivat myöhään yöhön saakka, enkä oikein saanut unta heidän melultaan.

Heräsin täpinöissäni, olihan nyt sentään perjantai ja suuri päivä jolloin minä pääsisin viimein todistamaan taitoni Deanille ja 400 Piratesille. Kuljimme Saran kanssa yhtä matkaa kouluun ja kerrankin olimme siellä ajoissa. Meillä oli monta pitkää tuntia ja ne tuntuivat vielä pidemmiltä kun odotin vain kokoajan koulupäivän loppua. Ruokavälitunnilla istuin Saran, Jessican ja Adelein kanssa. Kävimme ostarillakin Saran ja Jessican tahdosta, mutta monet kyyläsivät minua edelleenkin oudosti, se ei kuitenkaan haitannut - iltapäivällä pääsisin tutustumaan kaupungin siisteimpään jengiin.

Koulun loputtua kiiruhdin kotiin, vaihdoin vaatteet ja pakkasin laukkuuni evästä ja juomapullon. Pyöräilin niin lujaa kuin jaloistani jaksoin keskustaan. Dean ja joku tyttö istuskelivat teatterin takana. "Hei... Dana?" "Jep mä", vastasin. "Tässä on ystäväni Erica" Hän on muuttanut suomeen amerikasta viime vuonna, eikä oikein vielä osaa suomea. "Hey" Punapäinen lyhyt ja hieman tanakka tyttö sanoi. Treenasimme kevyesti odotellen muita. Hetken päästä paikalle ilmestyi kaksi poikaa, toinen oli lihaksikas ja tummaihoinen. Toinen oli lyhyt, hintelä, selvästi aasialainen. "Tässä on Rick" Dean sanoi ja osoitti lihaskimppua. "Ja tässä Fuang." "Moi, kukas sä oot?" Rick kysyi selvällä suomen kielellä. "Mun nimi on Dana... oon tuota... Deanin kaveri." vastasin. Paikalle saapui vielä tummaihoinen tyttö nimeltä Anly, Blondi tyttö nimeltä Hanna, huonosti suomea puhuva poika nimeltä Matthew ja ruskeahiuksinen poika nimeltä Tom. Kun ryhmä oli kasassa aloitimme varsinaiset harjoitukset. Dean veti ryhmää ja näytti liikkeitä. Teimme erilaisia koreografioita, mutta vedimme myös freestylea. Dean kertoi että treenaamme Street Mania, nimiseen katutanssikilpailuun. Voittajaryhmä saa palkinnoksi 2000 euron rahapalkkion. Semmoinen summa kelpaisi hyvin köyhille katutanssijoille kuten Deanin porukka. Sain pian huomata että minun olot olivat todella hyvät verrattuna moniin heistä. Hanna asui tuttujen nurkissa, Matthew huolehti kahdesta pikkuveljestään ja oli vain kymmenvuotiaana joutunut katsomaan vierestä kun hänen isänsä ampui itsensä, sekä Matthewn äidin. Rick oli viettänyt koko ikänsä lastenkodissa ja hänet oli toissavuonna otettu huostaan erääseen perheeseen. Erica eli köyhää elämää äitinsä ja pikkuveljensä kanssa asuntovaunussa. Fuang puolestaan oli muuttanut suomeen perheensä kanssa ollessaan pieni ja nyt hänen isänsä piti kiinalaista ravintolaa jonka yläkerrassa koko perhe majaili. Anly taas oli pakolainen nigeriasta ja matkalla Suomeen hän oli menettänyt isänsä ja kaksi veljeä, nykyisin hän asusti sossujen tukikämpässä äitinsä ja isosiskonsa, sekä tämän miehen ja lapsen kanssa.

Jatkoimme harjoittelua tauon jälkeen, teimme voltteja ja erilaisia sarjoja. Koko iltapäivä kului näiden ihmisten parissa. Lopetimme treenit kuudelta illalla ja menimme lopuksi vielä kahvilaan, paitsi Anly ei päässyt sillä hänen täytyi mennä vähtimaan siskonsa lasta. Kahvilassa huomasin että minulla ei ollut yhtään rahaa. "Ei se haittaa, mä tarjoon." Dean sanoi. "Ei sun tarvii, säästä bussiin. Mä voin olla ilman" "Ja mä voin ihan hyvin kävellä, anna mun tarjota nyt" Dean sanoi ja laittoi muffinssin lautaselleni. Istuskelimme kahvilassa ja juttelimme mukavia. En huomannutkaan kuinka kello oli pian jo puoli yhdeksän. "Mun pitää varmaan lähtee kotiin, mut oli kyl tosi kivaa" Sanoin. "Niin munkin, hei mitä kautta sä menet?" Dean kysäisi. "Tuosta huorasuoraa markettejen ohi, miten niin." vastasin hämilläni. "Nokun, mitä jos tulisitkin rautasillan kautta niin voitaisiin mennä samaa matkaa mä asun siellä prästilän hoodeilla." "No miksipä ei" vastasin iloisesti, kävely unelmien pojan kanssa voitti läksyjen tekemisen. Lähdimme kahvilasta ja muut jäivät vielä istumaan. Ilma oli kylmä ja sumuinen ja taivaalta tihkutti vettä. Vedin hupun hiusteni suojaksi. Lähdimme kävelemään loskaista syystietä. Oli jo melko pimeääkin. Rautasillan kohdalle tullessamme katselimme sillan päältä kaupungin kirkkaita valoja. "Tää on ihan kaunis paikka" Dean sanoi. "Niin on" vastasin hiljaa. Tuuli suhisi ja mulla oli jo vähän kylmä. Tennarit olivat kastuneet läpimäriksi, eikä hupparikaan pitäisi enää kauaa vettä. Lähdimme kulkemaan sillan juurelle viettävää tietä pitkin. Olimme aivan hiljaa ja hiljaisuus tuntui jo miltein painostavalta. Kun saavuimme sillan juurelle Dean sanoi "Mun täytyy mennä nyt, mutta haluaisitko tulla joku päivä meille?" "Juu voin mä tulla, käviskö ensi tiistai." "Se käy ihan hyvin." Dean vastasi. Käännyin ja lähdin kulkemaan poispäin, mutta hän tarttui minua takaapäin. "Anna mun halata sua ees!" Dean nauroi ja rutisti minua pitkään. Sydämmeni pysähtyi ja se oli totaalisesti sulaa vahaa. Tuntui että mä jo rakastin Deania. Tiistaina näkisimme uudelleen, enkä malttaisi millään odottaa.

Pyöräiltyäni kotiin tein läksyjä loppuillan. Intoni taidekouluun oli vain vahvistunut päivien myötä, mutta sitä varten minun pitäisi todellakin parantaa arvosanojani. Äiti oli keittänyt jotain ällöttävää juureskeittoa ja minä söin irvistellen pahalle maulle, Adeleikään ei näyttänyt nauttivan ruoasta.